Eläkkeelle siirtyminen (UP Partners – työpaja)

ERTO järjestää jäsenilleen eläkkeelle siirtymiseen liittyvän työpaja-kokonaisuuden syksyllä 2022.

Eläkkeelle siirtyminen voi olla sinulle juuri nyt ajankohtaista tai ehkä harkitset sitä lähivuosien aikana.

Tervetuloa yhdessä pohtimaan tulevaa elämänmuutosta sekä löytämään konkreettisia työkaluja uutta elämänvaihetta sujuvoittamaan.

TYÖPAJA 2 – Torstai 6.10.2022 klo 14-16:
Eläkkeelle siirtyminen

Miten arki muuttuu, kun jään eläkkeelle? Miten käy sosiaalisten suhteiden, entä viikkorytmini? Voiko eläkkeellä tehdä töitä?

Tule kuulemaan kokemuksia sekä löytämään omaa suuntaasi siihen, miten säilyttää oman elämänsä toimijuus sekä löytää merkityksellisyyttä uudenlaiseen elämänvaiheeseen.

Yksi mahdollisuus on jatkaa työuraa myös eläkkeellä itselle sopivassa muodossa. Kirsti Tuominen kertoo omasta päätöksestään ryhtyä eläkkeellä yrittäjäksi ja mentoriksi.

Valmentaja Kirsti Tuominen
Kirsti on yhteiskuntatieteiden maisteri, ex-kirjastonjohtaja, eläkeläinen ja yrittäjä. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2015 Kallion kirjaston johtajan toimesta. Työuransa Kirsti teki pääkaupunkiseudun kirjastoissa, joista kaksikymmentä vuotta esihenkilönä ja isojen kirjastoyksiköiden johtajana. Kirstin aikana Kallion kirjasto nousi esiin vireänä alueellisena toimijana, joka otti haltuun myös uudet some-kanavat.

Marraskuussa 2017 Kirsti perusti eläkkeellä ollessaan yrityksensä Virtaa -valmennus. Virtaa -valmennuksen kautta Kirsti on valmentanut, vetänyt työyhteisökoulutuksia sekä vuoden mittaisia Valmentavan mentoroinnin -ohjelmia. Niin klisee kuin ilmaisu onkin, voi Kirstiä kuvata ikuiseksi opiskelijaksi. Työvuosina hän oli intohimoisesti kiinnostunut johtamisesta. Eläkkeellä hän opiskellut coachingia ja suorittanut NLP:n Master Practitioner -tason. Vuonna 2020 hän valmistui ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi.

Vuoden 2022 alusti Kirsti päätti vihdoin jäädä (uudestaan) eläkkeelle ja lopettaa yritystoimintansa.

Tutustu Kirstiin: www.virtaavalmennus.fi

Valmentaja Reetta Viinanen

Viestintä-, voimavara- ja uravalmentajana toimiva Reetta on toiminut erilaisissa työyhteisöissä viestinnän, muutosjohtamisen sekä liiketoiminnan kehittämisen parissa asiantuntijana, kouluttajana ja valmentajana. Vuonna 2017 Reetta perusti yrityksensä Rohkeushypyn, joka valmentaa ihmisistä elämän kestäviä ja yhteisöistä tulevaisuuden kestäviä.

Reetan kokemuksessa painottuvat erilaiset työelämän ja elämän muutostilanteet. Hänelle onkin tärkeää auttaa ihmisiä ja yhteisöjä selviytymään kehitykselle välttämättömistä muutoksista menestyvinä ja hyvinvoivina.


Valmentajana Reetta on rohkaiseva innostaja, joka haluaa lisätä ihmisten kohtaamistaitoja, henkilökohtaisia voimavaroja sekä sisäistä luottamusta. Hän pyrkii laajentamaan näkökulmia ja osallistamaan ihmiset kehittymään yhdessä.

https://www.linkedin.com/in/reetta-viinanen/
https://rohkeushyppy.fi/

Olet lämpimästi tervetullut yhteiselle valmennusmatkalle kohti uutta, mielenkiintoista elämänvaihetta!

Ilmoittaudu mukaan 4.10.2022 mennessä oheisen ”Ilmoittaudu”-linkin kautta.

Lähetämme ilmoittautuneille osallistumislinkin tapahtumaa edeltävänä päivänä.

Työpajan seuraava osio järjestetään:

TYÖPAJA 3 – Torstai 27.10.2022 klo 14-16: Tulevaisuuden haaveeni

Tapahtuma ERTO:n sivuilla

Tutustu monipuolisiin palveluihimme ja toimintaamme

No terve vuan terve! YSTEAN SYYSKOKOUS LAUANTAINA 20.11.2021 klo 13 Paikka Sokos hotel Puijonsarvi, Minna Canthin katu 16, Kuopio Syyskokoukseen voit osallistua myös etäyhteydellä. Ohjelma klo 11–12 lounas, ravintola Frans & Sophiessa klo 12 – 12:45 hyvinvointiluento, Timo Rautiainen klo 13 syyskokous klo 15 kahvit Syysko...

Kurssilla syvennetään taitoja, joiden avulla kehityt selkeämmäksi, vaikuttavammaksi ja innostavammaksi viestijäksi ja neuvottelijaksi. Kurssin kesto on 15 tuntia viikkojen 45-49 aikana (6.11.2023-10.12.2023) ja koulutuksessa on sekä itsenäisesti että interaktiivisesti suoritettavia osioita. Lue lisää Aktiivi-Instituutin järjestä...