Lomatukea on mahdollista saada jopa 7 vuorokaudelle

Vietä lomaa kotimaassa ja tue samalla Suomen ja suomalaisten yritysten selviytymistä koronan syövereistä. Valitse juuri sinulle mieleinen majoitus-
tai matkailuliike, vietä ensin loma ja hae loman jälkeen osa kuluista takaisin.

Lomatukea saadaksesi tarkista, että kyseisellä majoituspaikalla on y-tunnus ja kirjoita se hakemukseen. Jos tunnusta ei näy kuitissa, voit
tarkistaa asian myös ytj.fi. Verottajan ohjeistuksen mukaan ilman y-tunnusta emme voi maksaa tukea.

Varmista myös, että nimesi on laskussa maksajana ja / tai hotellissa tms. majoittujana.

Lähetä sekä lomatukihakemus, että laskut ja kuitit joko pdf- tai jpgmuodossa.

Tänä vuonna (2021) YSTEAn lomatukea voi hakea 7 maksimissaan vuorokaudelta.

Tukea saa 25 euroa per vuorokausi, tuki ei kuitenkaan voi olla suurempi kuin maksettu kulu. Tukea voi hakea kahdelta eri lomajaksolta vuoden aikana. Lomajaksot voivat siis olla 1-7 vrk pituisia, mutta kahden eri jakson yhteenlaskettu tuki on 7×25 eli 175 euroa.

Lomajakso tarkoittaa peräkkäisiä yöpymisvuorokausia, joiden ei tarvitse olla samassa paikassa. Voit siis tehdä vaikka 3 vrk:n rengasmatkan, joka on yksi lomatukijakso. Jos olet jo ehtinyt lomailla viikon ja hakea siitä 5 vrk tukea, voit hakea 2vrk lisää uudesta lomajaksosta mutta et takautuvasti jo aiemmin maksetusta lomasta.

Tiedustelut puh. 044 5707 320 mieluiten arkisin klo 18 jälkeen tai saila.kamppi@erto.fi En lue sähköposteja päivittäin, mutta kuittaan hakemuksesi vastaanotetuksi sen luettuani.

Tutustu monipuolisiin palveluihimme ja toimintaamme

Instagram haltuun -koulutus Aika: La 8.5. klo 10–12 Paikka: Teams Tämä käytännönläheinen koulutus lähtee alkeista, joten se sopii kenelle vain. Oppimista helpottaa, kun olet samaan aikaan omalla tietokoneella tai älylaitteella, jossa voit harjoitella Johannan antamia vinkkejä. Omavastuu YSTEAlaisille jäsenille 10 €/koulutus Ei jäse...

WORD-KOULUTUS Aika: la 24.4. klo 10–13 Paikka: Teams Koulutus lähtee alkeista, joten se sopii kenelle vain. Oppimista helpottaa, kun olet samaan aikaan omalla tietokoneella tai älylaitteella, jossa voit harjoitella Johannan antamia vinkkejä. Omavastuu YSTEAlaisille jäsenille 10 €/koulutus Ei jäsenille 30 €/koulutus Kouluttajana Johanna Juntunen Ilmo...

EXCEL KOULUTUS Aika: la 10.4. klo 10–13 Paikka: Teams Koulutus lähtee alkeista, joten se sopii kenelle vain. Oppimista helpottaa, kun olet samaan aikaan omalla tietokoneella tai älylaitteella, jossa voit harjoitella Johannan antamia vinkkejä. Omavastuu ystealaisille jäsenille 10 €/koulutus Ei jäsenille 30 €/koulutus Kouluttajana Johanna Juntunen ...